lauantai 12. huhtikuuta 2014

Liikaa


Ja taas tunteideni pelossa kirjoitan. 
Kirjoitan kuin pakeninsin jotakin joka odottaa minua jos nukahdan. 
Ne samat tunteet jotka hyökkää aina kun sulkee silmänsä. 

Ne muistot jotka haalistuu päivä päivältä.
Joka päivä muistan yhä vähemmän.
Vaikka yritän taistella unohtamista vastaan. 
Silti unohdan. 

Yhteinen aika.
Yhteinen matka kuljettavana. 
Se kaikki vähenee niinkuin muistot. 
Miksi? 


Miksi unohdan?
Tiedän ettetn saisi unohtaa. 

Ehkä emme vaan ole enää niin läheisiä. 
Ehkä emme  emme enää luo noita muistoja yhdessä. 

Muistan lumisateen.
Muistan pimeän kadun. 
Muistan että olin rikki.
Muistan että sinä olit siinä. 

Matkamme on lopussa.
Ennen pidimme käsistä kiinni.
Nyt kosketus on kielletty. 

Aika. 
Siitä on liian kauan aikaa.
Välimatka.
Sitä on kertynyt liikaa. 
Elämä.
Se on muuttanut meitä liikaa. 

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kaupunki jonka keskustassa ei ole öisin liikennettä

Kun yöllä yhdeltä kaupungin keskusta on tyhjä
minä kävelen niillä kaduilla joilla kävelin ennen joka päivä.
Nyt en osaa enää paikan nimiä, en tiedä mihin suuntaan kuuluisi kääntyä.
Mietin kotia, mitä minä tekisin juuri nyt jos vain olisin siellä.
Pakenin pakettiauton kyydissä keväällä, luulin voivani asua kahdessa kaupungissa.
Kuitenkin, niinkuin syksy vei puista lehdet,
se vei tuon kaupungin pois minusta.
Näytti minulle paikan jossa minulla on hyvä olla, josta minun ei tarvitse lähteä kyyneleet poskilla.
En halua muistaa vuosia tuolla, en halua osata kadun nimiä. 
Minulle riittää se mitä minulla on juuri nyt. 
Syksy toi uudet ihmiset, se toi uuden tulevaisuuden.
Ja niin mnä päästin irti entisestä.
Päästin irti tuosta tyhjästä kaupungista, jonka keskustassa ei ole öisin liikennettä.




perjantai 4. lokakuuta 2013

Usva


Kevät, syksy.
Kuihtuvat ruusut, kuurainen maa.
Kaikki ne.
Muistot, syvällä piilossa.
Hymy, suojassa, ettei se haavoitu.
Kellastuvat lehdet.
Peittona tukahduttamassa elämä.
Tukehtuminen, aamun usvaan.
Petollinen musta jää.
En nää sitä, en voi pysäyttää.





lauantai 14. syyskuuta 2013

Ensi torstaina?

Sälekaihdinten väleistä tihkuu taas se oranssi valo.
Sama joka loistaa aina syksyisin.
Asvaltti on mustempi kuin eilen.
Pimeys.
Se tulee.
En pääse sitä karkuun.
Kiipeän vielä kerran katolle.
Kuuntelen kuinka kaupunki hengittää.
Matkaa maahan on liikaa.
En voi tippua nyt.
En huomenna.
Ehkä ensi torstaina?
Onkohan silloin hyvä?

Pitäisi miettiä pidempään, harkita aina ensin.
Ei virheitä.
Ei enempää epäonnistumisia.
Nyt.
Keskity.




lauantai 24. elokuuta 2013

Kirkkaampi ku koskaan

Aurinko poltti muhun reikiä
Elämä täytti tyhjät kohdat onnella
Mulla on tulevaisuus
Mulla on syy nousta aamulla sängystä
Mä voin taas hymyillä
Mun silmät ei oo enää kyyneleiset 
Väsyneet
Voin juosta yhä pidemmälle
Ja mun jalat kantaa
Tiedän suunnan mihin mennä
Päämäärää en edes halua tietää
Ei oo enää loputtomia öitä
On aamuja
On aurinkoisia päiviä
Silloinki kun sataa 
Aurinko on jossain kirkkaampi ku koskaan
Oon menny eteenpäin
Opetellu hymyilemään uudestaan
Opetellu pysymään jaloillani 
Opetellu näkemään auringon


perjantai 16. elokuuta 2013

sen pituinen se



Sen pituinen se
Tää oli erilainen kesä ku aikasemmat
Tuleva kouluvuosi tulee olemaan erilainen ku aikasemmat
Mä oon erilainen ihminen nyt