Eihän täällä viihdy edes Kokoomusnuoret

This is fucking awesome dude!

Koeviikko ja silleen! Ja pääsiäinen, sehän on munan juhla!

Mun sisäinen anarkisti on heränny talviunilta. Oon käyny ilmasemassa turhautumiseni Suomen valtioo upeassa  NÄPIT IRTI OPINTOTUESTA- mielenosotuksessa. Se oli kyllä enemmän ku upeeta, ja ei voi sanoo et opiskelijat ei ois kiinnostunu hoitamaa asioitaa! Ois monta muutaki hienoa asiaa jonka puolesta voisin  marssia. 

Koulu turhauttaa enemmän ku koskaa ja suomipunkki on vieny mun sydämen kerta kerran jälkeen.

Ehkä must jonain päivänä tulee valokuvaaja tai haitutkija. Tai roskakuski....

                             huomaa että on koeviikko kun inspiraatio iskee kirveellä kalloo..

Everything You Touch All It Dies

Kaikki hienot tarinat loppuu aina ikävästi ja päinvastoin.
Vastoinkäymisillä alkaneet tarinat päättyy onnellisesti ja sit taas tarinat joiden alku oli kaunis ja tarina ihana, päättyy tuskan kyynelii. Se on elämää.
Ihmistä ei voi sitoo kiinni toiseen ihmiseen, kun on aika, on pystyttävä päästämään irti. Ei oo väliä kuinka paljon on takana yhteistä historiaa. Rakkaus, kunnioitus, luottamus, niistä mikään ei kato sitä, ne kattoo kaikki eteenpäin. Ja kaikkii niistä tarvii kaks ihmistä. En mä luota jos muhun ei luoteta, en mä kunnioita jos mua ei kunnioiteta, en mä rakasta jos mua ei rakasteta.
On osattava pyytää anteeks ja antaa anteeks. Ei voi olla niin että aina toinen rikkoo ja tekee väärin ja pyytää anteeks, on opittava huomaamaan että missä on ite mokannu. Ja pystyttävä myöntämää se eikä peittää sitä syytöksii.
Toista voi alistaa ja loukata ihan miten ite haluaa, mut kyl tulee päivä jolloi ite saa sit kerätä kaikki ne heittämänsä kivet. Siin vaihees ei auta taas toisen syyttely. Silloi pitää kerätä ja oppia sit vaikka kantapään kautta. Ei ihminen määräänsä enempää kestä. Joko se musertuu sen taakan alle tai sit se nousee vastaan ja taistelee.
On turha repiä auki kaikkia haavoja ja satuttaa toista turhaa. Ellei sitte oikeesti halua ajaa ihmisiä pois luotaan. Kannatta miettiä että mitä itse kestäis. Kohdella toista sitte siltä pohjalta. Mä en halua satuttaa ketää turhaa tai loukata. En mä halua ajaa ihmisiä pois. Ja toivon ettei kukaa muukaa haluais.

Minä rakastin!

Aurinko, hetkessä taivas on jo musta

Kuu liikkuu, vai liikummeko me

Olen hiljaa, se on paljon helpompaa, turvallisempaa

Etten vaan sanoisi väärin, rikkoisi nyt vielä rajoja

Vai onko niitä rajoja enää? 

Ylitetttiinkö kaikki?

 Revimmekö kaiken auki ja näimme todellisuuden.

En halua uskoa että niin olisi käynyt.

Jatkan kulkua, enkä aio pysähtyä ennenkuin olen ylittänyt maaliviivan

Ketä vastaan taistelen? Itseäni kai.

Jos antaisin unen pyyhkiä hetkeksi huoleni, pimeyden antaisin tyynnyttää sieluni.

Hetken aikaa antaisin maailman jaksaa omin voimin.

En voi ajatella täällä vain itseäni, minun on taisteltava, niinkuin ennen minuakin on jo taistelu.

En aio antaa periksi, vaan pidän kiinni siitä mitä sain.

Mutta päästäen irti sen, mikä on halunnutkin olla jo vapaa.

Unohtaen sen, minkä minun on haluttu unohtavan.

Mutta sen aion muistaa, mitä rakastin.

Sen en anna unohtua.

Vielä tulee sellainen päivä, jolloin voin ylpeästi sanoa: Minä olin täällä, minä rakastin!

Instagram: repsu667

SUMMER

Mä odotin kesää ihan älyttömästi vielä kuukausi sitten. Olin ajatellu että saisin töitä ja aurinko paistais ja voisin lonkkailla koko vapaa-ajan, olla yötä taivasalla ja vaellella ympäriinsä.

Hain töihin ihan sairaan moneen paikkaan.

Mut nyt muutan pois paikkakunnalta, ja oon myöhässä työnhaussa uudessa kaupungissa. En tiiä kuinka usein nään mun kavereita. Kuinka paljon mulla on rahaa käyttää matkustamisee kavereiden luo. Nyt en voikaa enää ottaa lautaa kainaloo ja lähtee rullailee jonnekki tuttuu paikkaa jossa tietää et saa olla rauhassa. En voi vaan soittaa et saisinko seuraa.

Toisaalta uus kaupunki, uudet mestat. Ootan muuttoa enemmän ku innolla! Mä jatkan kyl samas koulussa, vaikkakin aamusin herätys tulee olee ennen viittä että ehtii junaan. Silti uus elämä odottaa ja mä odotan sitä. 

En mä aio pelätä. Jätän kaikki pelkoni tänne ja yritän olla itsevarma. 

Koulua ei oo jäljellä enää kovin paljoa. Nyt kun aamusin tallustelee kouluu aurinko paistaa ja vaikka unettomuudesta kärsinki ja unet jää siihen muutamaan tuntii, tuntee ittensä paljo virkeemmäks! (mut sit ku istuu pulpettii, uni tulee liian helposti.. :D)

Viime kesä oli ehkä mun elämän paras. Vaikka vettä tuli ihan liikaa ja kärsin saaduista vammoista välillä vieläkin. Silti päällimmäisenä on jääny mielee ne hetket kun asvaltti on hohtanu kuumana ja tie on ollu silee. Eikä oo ollu kiire mihinkää, ja on saanu viettää aikaa sellasten ihmisten kans joista ei haluu luopuu koskaan. Nyt katse kohti uutta kesää, ja uusia seikkailuja!

kevätkevätkevätkevätkevät?!

Kun istuu yksin kotona, ja talo on ihan hiljaa.
Kun kuulee vaan oman hengityksensä, ja keskittyy
Venyttää sointua, antaa sen soida pidempään kun normaalisti
Kuuntelee jokaisen nuotin erikseen, oppii hengittämään sen kappaleen
Ne kaikki neljä ihmeellistä sointua, niissä on kaikki
Sitä samaa kiertoa voi soittaa vaikka kuinka kauan kyllästymättä, väsymättä
Antaa sille vauhtia, sen jälkeen antaa sen rauhottaa sut.
Kyynelten jälkeen kasvoille nousee hymy ja suljet silmäs.
Sillä hetkellä maailmassa ei oo mitään muuta ku sinä ja se soitin.
Sitä hetkeä ei sais rikkoa mikään, sen pitäis antaa mennä ohi omalla ajallaa.
Ei sanoja, ei mitään
Et huomaa edes sitä että sormia särkee vietävästi.
Musiikki, siinä pitää olla intohimo, ei siitä pakolla tuu mitään.
Sulla pitäis olla jano oppia lisää, jano soittaa
Ja kun sen kappaleen saa menemään oikein, se tunne on jotain sellasta mitä ei voi muuten kokee

Miten voi olla enää edes onneton ku aurinko paistaa ja pikkuhiljaa asiat selkiytyy ja asvaltti pilkistelee? Tekis mieli mennä auttamaan kevättä ja sulattaa tota lunta jotenki. Mut ensin hoidan koulutehtävät joita on rästissä neljän viikon ajalta. Rupeen tuntemaan itteni ihmiseks, taas!

Lapsuus loppui

Olen opiskelija, ja heti ku tilille tärähtää kelan opintotuki, mä marssin kauppaan ja puran paskan fiiliksen heräte ostoksiin. Sit oon onnellinen jollain oudolla tavalla, vaikka rahat joilla piti ostaa kesäks uudet ehjät kengät, menikin levyihin.
No pitäähän levytuotantoa tukea ja suomalaisia artisteja, ja näitä tekosyitä löytyy yhä lisää ja lisää.
Ja ensimmäisenä kun astuu huoneesee, näkee lonkkarin josta on laakerit ruosteessa ja vanssit jotka on rikki. Ja nopean päässälaskun suoritettuani totean tilanteen miltei toivottomaksi.
No, nyt nautin laillisesti hankitusta musiikista ja kerään vaikka sitten pulloja että saan kengät ja kesän!
Aikuistuminen tarkottaa vastuuta kaiken maailman asioista. Sitä aina luulee että joo oon tarpeeks taitava rahankäytön kanssa. Mutta sitten sitä huomaa että tässä on vielä paljon opittavaa. Kun pitäisi aamulla kaheksalta olla tikkana vaihtamassa lääkäri aikaa, istunkin koulussa siirtäen hommaa aina seuraavaan päivään. Kaiken maailman hakemukset ja valitukset pitäis oppia tekemään oikein, ja housujen kaventaminen. 

           "Huonommin jo paranee
     nyt jos polven kolhaisee
      Kirkkaat hauskat vaihdetaan
         laastariin valkoisenruskeaan" PMMP

Toisaalta, mä kyllä käytän vielä Hello Kitty laastareita, vaikka haava polvessa ei meinaa parantua...

I try

Kun ei oo suuntaa mihin mennä. Tienviitat on revitty pois, ja kompassi rikki.
 Maailma on mun koti, mutta tarvisin paikan johon asettua.
Tulevaisuus on aukinaninen. En tiedä huomisesta.
Pahvilaatkkoihin pakattuna jo osa omaisuutta. Esillä enää ne tärkeimmät ja tarpeellisimmat.
Odotan.
Puhelin soi, tulee tekstiviesti.
En todella tiedä mihin suuntaan jatkan.
Joudunko hylkäämäään kaiken minkä onnistuin juuri rakentamaan?
Minuutit juoksevat, tunnit kuluvat, päivät menevät, viikot matelevat, kuukaudet vaihtuvat.
Mulla on jo nyt ikävä.
Kaipaan lapsuuteen. Aikaan jolloin vaikeakin oli helppoa.
Nyt minulla on vain passi ja kitara.
En kai muuta voi koskaan omistaa.
Ikävä, se on kaikista pahin
En halua olla pois niiden luota joista välitän.
Haluan olla onnellinen, siksi pakenen.
Juoksen, juoksen,juoksen,