Maailma on mun koti, mutta tarvisin paikan johon asettua.
Tulevaisuus on aukinaninen. En tiedä huomisesta.
Pahvilaatkkoihin pakattuna jo osa omaisuutta. Esillä enää ne tärkeimmät ja tarpeellisimmat.
Odotan.
Puhelin soi, tulee tekstiviesti.
En todella tiedä mihin suuntaan jatkan.
Joudunko hylkäämäään kaiken minkä onnistuin juuri rakentamaan?
Minuutit juoksevat, tunnit kuluvat, päivät menevät, viikot matelevat, kuukaudet vaihtuvat.
Mulla on jo nyt ikävä.
Kaipaan lapsuuteen. Aikaan jolloin vaikeakin oli helppoa.
Nyt minulla on vain passi ja kitara.
En kai muuta voi koskaan omistaa.
Ikävä, se on kaikista pahin
En halua olla pois niiden luota joista välitän.
Haluan olla onnellinen, siksi pakenen.
Juoksen, juoksen,juoksen,
Välillä mietin, että olis ihanaa jos kaikki mitä omistaisi olisi passi ja kitara ja olisi vapaus lähteä ihan mihin suuntaan tahansa ilman että mikään sitoisi. :)
VastaaPoistaSiitä päivästä mä kyl haaveilen et voin lähtee vaa. Tulla takasin sit ku siltä tuntuu!
Poista